Me kuulemme asioita eri tavoin. Toisinaan sanat osuvat tarkasti ja herättävät ajatuksia, toisinaan ne valuvat ohi kuin sade takin pinnasta. Tämä pätee niin työyhteisössä, ihmissuhteissa kuin työnohjauksessa. Kuuleminen on passiivista – ääni tulee, osuu ja jatkaa matkaansa. Kuuntelu on jo jotain aivan muuta.
Vasta reflektoimalla syvennämme yhteistä ymmärrystä
Kuuntelu on pysähtymistä, mutta pysähtyminen ei voi olla sattumanvarainen hetki kiireen keskellä. Kuuntelun täytyy olla osa rakenteita. Jos työpaikalla ei ole selkeitä paikkoja ja hetkiä, joissa voi kuulla ja tulla kuulluksi, vuorovaikutus muuttuu sirpaleiseksi. Työnohjaus on yksi niistä keinoista, joilla rakennamme tilaa kuuntelulle – ei ainoastaan korvilla, vaan myös mielellä ja sydämellä.
Kuuntelemalla rakennamme yhteistä ymmärrystä
Kun pysähdymme ja kuuntelemme tietoisesti, rakennamme yhteistä ymmärrystä arjesta. Emme tulkitse asioita vain oman perspektiivimme kautta, vaan annamme tilaa myös toisen kokemukselle. Työnohjaus tuo tähän mahdollisuuden: se tarjoaa hetken, jossa voimme tarkastella, mitä oikeastaan kuulemme ja miten ymmärrämme sen, mitä toinen sanoo. Oletko koskaan kokenut, että olet sanonut jotain tärkeää, mutta vastaanottaja nyökkää ja siirtyy eteenpäin? Se ei ole kuuntelua – se on äänten vastaanottamista.
Arjen kiireessä on helppo jäädä oman päänsä sisälle, tulkita tilanteita omien uskomusten ja kokemusten kautta. Kuuntelu on taito, joka vaatii harjoittelua ja tietoista läsnäoloa. Se on sanojen vastaanottamista, sekä niiden ymmärtämistä, syventämistä ja joskus jopa hiljaisuutta niiden välissä.
Työpaikan kokouksessa voi esimerkiksi syntyä tilanne, jossa yksi työntekijä ehdottaa muutosta toimintatapoihin, mutta muut eivät reagoi – eivät siksi, etteivät olisi kiinnostuneita, vaan koska he eivät ole todella kuulleet ehdotusta. Työnohjaus luo rakenteet tietoiselle kuuntelulle, tällaisissa tilanteissa voidaan pysähtyä ja antaa tilaa keskustelulle. ”Kuulinko oikein, että ehdotit tällaista muutosta?” voi olla pieni mutta merkittävä kysymys, joka avaa dialogia ja estää väärinymmärryksiä.
Toinen esimerkki voi olla asiakaspalvelutilanne, jossa kiireinen työntekijä kuulee asiakkaan valituksen mutta ei oikeasti pysähdy kuuntelemaan. Työnohjauksessa voidaan harjoitella, miten olla läsnä hetkessä ja kuunnella asiakkaan tarpeita syvemmin, jolloin vuorovaikutuksesta tulee rakentavampaa ja molemminpuolisesti palkitsevampaa. Kuvittele tilanne, jossa asiakas kertoo ongelmastaan ja työntekijä vastaa automaattisella ”ymmärrän” – mutta todellisuudessa hän ei ole edes pysähtynyt miettimään, mitä asiakas oikeasti tarvitsee.
Työnohjaus toimii apuna tulkinnassa
Kuuntelemisen jälkeen tulee seuraava kriittinen vaihe: tulkinta. Me kaikki tulkitsemme kuulemaamme eri tavoin, omien kokemustemme, tunteidemme ja oletustemme kautta. Tämä voi johtaa väärinymmärryksiin, jos emme pysähdy yhdessä tarkistamaan ja jakamaan kuultua. Työnohjaus tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen reflektointiin, jossa tarkastelemme, mitä oikeastaan kuulimme ja miten sen ymmärsimme. Kun pysähdymme yhdessä ja käymme keskustelua, voimme hälventää epäselvyydet, oikaista tulkintoja ja rakentaa aidosti yhteistä ymmärrystä.
Moderni työnohjaus ei ole pelkästään tunteiden ja kokemusten jakamista, vaan se tuo myös tehokkuutta arjen tekemiseen. Esimerkiksi palaverien muotoilu voi hyötyä työnohjauksen periaatteista: palaverit voidaan pitää tehokkaina ja keskittyneinä päätöksentekoon, kun taas työnohjauksessa voidaan syventyä niiden sisältöön, reflektoida päätöksiä ja varmistaa, että jokainen on ymmärtänyt asiat samalla tavalla. Näin varmistetaan, ettei kiireessä tehty päätös jää pintapuoliseksi tai aiheuta myöhemmin epäselvyyksiä. Työnohjaus auttaa kehittämään käytäntöjä, joissa palaverit ovat selkeitä ja jäsenneltyjä, mutta samalla myös tukee syvempää yhteistä ymmärrystä päätösten vaikutuksista ja merkityksestä.
Työnohjauksessa kuuntelu on avain kehittymiseen – niin yksilön kuin koko yhteisön tasolla. Kun opimme kuuntelemaan toisiamme, opimme myös ymmärtämään toisiamme paremmin. Ja kun ymmärrämme paremmin, arjesta tulee sujuvampaa, inhimillisempää ja merkityksellisempää.
Mutta kuinka usein todella haastamme itseämme kuuntelemaan? On helppo kuvitella olevansa hyvä kuuntelija, mutta arjen vuorovaikutustilanteissa saattaa silti jäädä vain odottamaan omaa vuoroaan puhua. Milloin viimeksi kysyit toiselta, mitä hän todella tarkoitti? Milloin viimeksi pysähdyit pohtimaan, oliko ymmärryksesi asiasta sama kuin toisen?
Kuulemme siis asioita eri tavoin, mutta kuuntelemalla ja yhdessä reflektoimalla voimme löytää yhteisen sävelen. Ehkäpä seuraavan kerran keskustellessasi jollekin voit pysähtyä hetkeksi ja kysyä itseltäsi: olenko todella läsnä – vai vain odotan vuoroani?